Tänään alkoi se ruokapäiväkirjan (joka on niinkin arkinen kuin ruutupaperi) pitäminen ja pihtailu. Pihtailu siis ruuan kanssa. Muuten ei tarvitse pihtailla, kun ei mitään tapahdukkaan...

Jälkikasvu ja siippa ovat töissä, joten saan ihan yksikseni syödä kevyemmin. Kun vaan jotenkin osaisi rytmittää sen elämän niin, että ei tulisi nälkä eikä sen kummemmin mitään mielitekojakaan. Välipalojen syömisen voisi tässä joutessaan opetella. Tähän asti olen tempaissut tuhdin aamupalan, mitäänsanomattoman lounaan, tuhdin päivällisen ja kaikista tuhdeimman iltapalan. Pientä korjaamisen varaa, vai mitä?